RALLIN TULEVAISUUDEN TÄHTI -FINALISTIT SELVISIVÄT – KOVA VIISIKKO TAVOITTELEE PAIKKAA SUOMEN MM-RALLISSA

Kuva: AKK/Pertti Kangasniemi

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu Seinäjoella, Pohjanmaa Ralli, oli viimeinen kilpailu, jonka tulokset laskettiin mukaan rallin Tulevaisuuden tähti -kilpailuun. SM3-luokan pistetilanne rallin jälkeen muodostui niin, että kilpailun finaaliin pääsivät Samuli Vuorisalo, Henri Hokkala, Niko Mäkinen, Jussi Lindberg ja Lauri Joona.

Tulevaisuuden Tähti -kandidaateilla ei juuri lepoa Seinäjoen rallin jälkeen ole, sillä he suuntavaat jo lauantai-iltana Kuortaneen Urheiluopistolle. Sunnuntaina aamulla on luvassa psyykkisiä ominaisuuksia testaavia kokeita sekä nuotitustesti. Maanantaina kandidaatit pääsevät puolestaan näyttämään taitonsa ja kuntonsa fyysisissä testeissä sekä englanninkielisissä haastatteluissa.

Tulevaisuuden Tähti -voittaja julkistetaan maanantaina 18.6. noin kello 15.30. Voittaja saa täydellisen, AKK Sports Oy:n ja sen yhteistyökumppaneiden kustantaman ajopaketin Suomen MM-ralliin eli Neste Rallin, joka ajetaan Jyväskylän ja Keski-Suomen ympäristössä 26.-29. heinäkuuta.

Finaalin kandidaatit 2018 (ikäjärjestyksessä):

Nimi                            Syntymäaika   Seura   Paikkakunta
Jussi Lindberg            16.12.1993      SiAk     Porvoo
Samuli Vuorisalo         18.1.1994        TMS     Naantali
Henri Hokkala             27.8.1994        ALTI     Tikkakoski
Niko Mäkinen              4.8.1996          LaihUA Laihia
Lauri Joona                 7.12.1996        SAU     Sastamala

Kilpailun Jury 2018

Tapio Korjus
Keihäänheiton olympiavoittaja, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja ja Kuortaneen Urheiluopiston rehtori

Kai Tarkiainen
Neste Rallin kilpailunjohtaja ja Ralli SM -sarjan promoottori

Tommi Pärmäkoski
Nelinkertaisen F1-maailmanmestarin Sebastian Vettelin kuntovalmentaja (2008-2011), Lahden Pelicans -liigajoukkueen valmennusryhmän jäsen

Maciej Woda
M-Sport Polandin johtaja

Jani Backman
Neste Rallin promoottori

Minna Sillankorva
Naisten rallin maailmanmestari ja ajokouluttaja

Aiemmat Tulevaisuuden Tähti -voittajat:
2016: Juuso Nordgren (tällä hetkellä Skodan tehdaskuljettaja)
2015: Jari Huttunen (tällä hetkellä Hyundain tehdaskuljettaja)
2014: Teemu Suninen (tällä hetkellä M-Sport Ford Rally Teamin tehdaskuljettaja)

Lisätietoja Tulevaisuuden Tähti -kilpailusta löydät rallin SM-sarjan sivuilta.

Teksti: Sami Kolsi / Ralli SM tiedotus